Yksi asia kerrallaan on mahdollisempi kuin sata asiaa samanaikaisesti. Keskittyminen yhteen asiaan tai tehtävään kerrallaan vie kohti tavoitetta. Oikein priorisoituna ja yhteen asiaan kerrallaan keskittymällä tavoitteellasi on mahdollisuus toteutua.
Miten usein olet päättänyt
- aloittaa kuntoilun
- saattaa tärkeän asian loppuun
- parantaa ajankäyttöäsi
- aloittaa uuden harrastuksen
- keventää ruokavaliotasi
- oppia uuden kielen tai taidon
- keskittyä lomalla rentoutumiseen
- saattaa puolivalmiin projektin maaliin
- ylläpitää aktiivisemmin ystävyyssuhteitasi
- hoitaa opiskelut loppuun tai
- olla läheisillesi enemmän läsnä?
Syksyllä ekaluokkalaiset ottavat ensimmäisen askeleen kohti opinahjoa ja tiedonportaita. Mieli täynnä intoa ja uteliaisuutta – mitä kaikkea koulussa voi oppia? Millaisia luokkakavereita siellä on, miten minut otetaan osaksi omaa luokkaa, onko opettajat mukavia ja ruoka hyvää?
Samalla tavalla me aikuiset innostutaan uusista harrastuksista, kokeilemme omia rajojamme ja haluamme kehittyä jossain jota emme ennen ole kokeilleet tai vahvistaa jotain sellaista mihin tunnemme kiinnostusta. Ehkä oppia uusia taitoja ja kasvattaa samalla ystävyyssuhteita samankaltaisten ihmisten parissa.
Ensimmäinen askel on tärkeä. Se on päätös mennä kohti jotain uutta.
Jos ensiaskeleet ovat mieluisia on jatkaminen helppoa. Tahtoa tarvitaan, kestävyyttä oman tavoitteen saavuttamiseen koetellaan ja motivaatiota kaivataan jatkaa kohti tavoitetta vaikka väliin tulee esteitä ja epäilyksiä.
Jos luovutat kesken niin mieti mitkä tekijät siihen vaikuttivat. Oliko kyse ajankäytön haasteista tai siitä ettet heti saanutkaan sitä mikä oli lopullinen tavoitteesi? Etkö oppinut täydellistä espanjankieltä ensimmäisellä kurssikerralla, laihtunut tavoitteeseesi parin kuntosalikerran jälkeen tai oppinut leipomaan taivaallista pullaa ekalla kerralla?
Näitä haasteita tulee aina vastaan ja kyse on siitä miten merkitykselliseksi tavoitteen koet.
Muista ottaa yksi askel kerrallaan, mikään taito tai tieto ei muutu hetkessä tavaksi. Kun jaksat ottaa aina yhden askeleen kerrallaan niin lopulta pääset tavoitteeseesi. Askelia voi olla muutama tai tuhansia, se riippuu tavoitteestasi. Ole armollinen itsellesi ja jaksa jatkaa vaikka tuntuisi kuinka ylipääsemättömältä. Kun tahtoa on, löytyy myös keinot.
Luopumisen vaikeus
Usein pitää myös jostain luopua jotta tavoite toteutuu. Miten järjestät ajankäyttösi niin että voit nauttia uudesta tavoitteestasi? Mistä sinä olet valmis luopumaan tavoitteesi edessä? Miten voit yhdistää aiemmat ja uudet askeleet niin, että ne tukevat toisiaan ja vievät sinua kohti uutta? Miten saat motivaatiosi kukoistamaan uudelleen ja uudelleen?
Mieti onko sinulle luontaisempaa toteuttaa unelmasi yhdessä vai samanhenkisten ihmisten kanssa ryhmänä, jossa saat tukea muilta ja voit kannustaa myös kaveria tarvittaessa. Mieti onko uusi tavoitteesi lyhyt pyrähdys vai maraton. Niihin treenataan ihan eri tavalla. Molemmat alkavat yhdestä askeleesta ja päättäväisyydestä onnistua.
Ole rohkea ja ota se askel, uskon että onnistut ja saavutat sen mitä ikinä tavoitteletkin.
Nauti jokaisesta askeleestasi!
“Don’t tell me the sky is the limit when there are footprints on the moon.”
– Paul Brandt –
Vastaa