Mitä sääntöjä sinä venytät ja miksi?
Kiire on yleisin syy mennä päin punaisia, oli kysymys liikenteestä tai työpaikan ohjesäännöistä. Haluamme oikaista aina kun on mahdollista helpottaaksemme omaa toimintaa. Samalla luovumme laadusta jonka saavuttaisimme keskittymällä tekemään asiat hyvin loppuun asti. Jos säännöt ovat laadun esteenä kannattaa ottaa asia esille ja vaikuttaa siihen että sääntöjä ja toimintatapoja muutetaan toimiviksi.
Miksi säännöt eivät toimi?
Organisaatioissa on paljon vanhaa perinnettä, joka ei ole pysynyt muutosten mukana.
Niille kaikille on aikanaan ollut ihan hyvät perusteet. Olemmeko jääneet ”näin se on aina tehty” tai ”tämä on talon tapa” – ajatukseen kiinni vaikka toiminta on muuttunut. Asiat tehdään edelleen samoin kuin aina on tehty, eikä kukaan ole tohtinut nostaa kissaa pöydälle. Vanhat tai toimimattomat asiat on hyvä ottaa perustellen esille ja tehdä uudistuksia tuloksellisuuden varmistamiseksi.
Milloin sinun organisaatiossa on viimeksi esitetty kysymys ”miksi?”
Kuka on vastuussa siitä että toimintaa kehitetään vastaamaan nykytilan tarpeita? Kantamalla oman vastuusi vaikutat myös koko organisaation toiminnan kehittymiseen. ”Miksi ”-kysymys on vahva aloitus ja jos siihen saa samoja vanhoja vastauksia niin muunna kysymys ”miksi ei” –muotoon. Sillä saat tietää miksi jokin ei ole mahdollista ja pystyt ottamaan niihin konkreettisesti kiinni sekä muuttamaan niitä tarvittaessa.
Pienet oikaisut on ihan OK – vai onko?
Varmasti jokainen on joskus mennyt sieltä missä aita on matalin. Roiskaistaan vähän sinnepäin niin kyllä se riittää. Ei muuten riitä! Kun tekee puolivillaista niin syntyy tekeleitä. Nuo tekeleet hyvin usein tulevat vastaan huonona laatuna, asiakasreklamointeina tai yhteistyön loppumisena. Ja kurjinta siinä on se, että saat tehdä saman työn kahteen kertaa: roiskauksen jälkeen hommat täytyy korjata jotta voi jatkaa eteenpäin. Miksi siis et tee kerralla priimaa vaan teet asioita tuplasti. Siinä palaa vain aikaa ja hermot kun joutuu tekemään uusiksi.
Millainen malli olet muille?
Mieti miten toimintasi ohjaa myös muiden toimintaa. Oletko luotettava peluri, joka toimittaa oman osuutensa ajallaan ja sisällöllisesti hyvällä laadulla? Jos prosessissa seuraava tekijä joutuu jatkuvasti tarkastamaan, kysymään tai tekemään oman osuutesi uusiksi niin et ole suorittanut omaa työtäsi hyvin. Miltä sinusta tuntuu jos joudut paikkailemaan toisen tekemisiä päästäksesi omissa töissäsi eteenpäin? Joskus alisuorittamisesta tulee pahimmillaan koko organisaation tapa. Jos sinulle joku ”pikku oikaisu” työssä on sallittua ottavat muutkin samat vapaudet omassa työssään. Lopputulos ei ole silloin kenenkään kannalta hyvä. Nosta siis epäkohdat heti esiin ja kerro miksi laatu on tärkeää.
Oma toimintasi on tärkeää kokonaisuudelle
Toimi siis niin, että voit hyvillä mielin kantaa vastuun tekemistäsi. Kyseessä ei ole ainoastaan sinun maineesi vaan koko organisaation maine. Et varmasti halua epäluotettavan viittaa harteillesi. Omalla toiminnallasi olet myös esimerkki muille ja he oppivat toimimaan kanssasi säntillisesti, ystävällisesti ja kehittävät hyvän yhteistyön edellytyksiä muuttamalla omaa käyttäytymistään ja toimintaansa niin, että yhteistyöstä tulee vaivatonta ja sujuvaa.
Mitä teet kun kukaan ei ole näkemässä?
Toimitko työyhteisössä erilailla kuin vapaa-aikana?
Jos persoonasi muuttuu työssä erilaiseksi kuin vapaa-aikana niin mieti kumpi persoona sinä oikeasti olet. Jos joudut vetämään sinulle asetettua roolia työssä niin se kuormittaa sinua ja vaikuttaa erityisesti omaan jaksamiseesi. Ei kukaan jaksa olla roolihahmossa 24/7.
Kun löydät oman itsesi ja voit olla varma siitä, että oli tilanne mikä tahansa ja olet oma itsesi, se riittää. Silloin olet löytänyt tasapainon ja se poistaa suurimmanosan kiireestäsi, stressistäsi ja huolistasi. ”Ole oma itsesi sillä kaikki muut on jo varattuja” on oivallinen ohje niille jotka yrittävät esittää jotain muuta kuin oikeasti ovat. Se, mitä teet kun kukaan ei ole näkemässä tulisi olla samaa kuin se, mitä teet kun ympärilläsi on oma tiimisi, asiakkaasi tai vaikka satapäinen kuulijakunta. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.
Noudata yhteisiä sääntöjä!
Säännöt on tehty noudatettaviksi. Se takaa jokaiselle mielenrauhan siitä miten kuuluu toimia ja ohjaa toimimaan oikein.
Muista siis seuraavan kerran punaisissa valoissa odottaa niiden vaihtumista vihreäksi. Niin kiire ei voi olla ettei muutamaa sekuntia voi odottaa. Voit myös opetella lähtemään hieman aiemmin. Isäni opetti minulle jo pienenä että ”Jos olet ajoissa, olet myös ajallaan.”
Mitä sinä muutat omassa käyttäytymisessäsi ja tekemisessäsi?
Vastaa