Täysikuun valossa
Eilen oli Pikku Kakkosen 40-vuotispäivä. Juhlalähetyksessä monet kertoivat tarinaansa siitä, mitä Pikku Kakkonen on heille merkinnyt ja mitä he ovat sen kautta oppineet.
Itse jäin myös ajattelemaan miten minusta tuli minä?
Olen meidän perheen nuorin ja kasvoin poikien keskellä. Naapurustossa oli enimmäkseen poikia ja tungin aina heidän leikkeihinsä mukaan. Leikit oli tietysti juoksua ja ketteryyttä vaativia, joten hontelona tyttönä minun piti tehdä kovasti töitä pysyäkseni vauhdissa mukana. Opin sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta.
Tämä innosti minua kokeilemaan kaikenlaisia urheilulajeja. Kysyin aina kauriinsilmät pyöreänä isältäni että voinko mennä harjoittelemaan tätä ja tätä lajia joka minua niin kovasti kiinnosti. Turha varmaan sanoa, että tytöt ovat isilleen aina akilleen kantapää ja hyvin harvoin sain kielteisen vastauksen. Tällä hetkellä on helpompi luetella ne lajit, joita en ole kokeillut. Opin vaihtoehtojen kokeilua ja monipuolisia tapoja tyydyttää motivaatioitani.
Suhtauduin urheiluun samalla intohimolla kuin kaikkeen muuhunkin mitä tein: sinnikkyydellä sekä ilolla kehittyä ja ylittää itseni. Jälkikäteen huomasin, että aina kun valmentajat ehdottivat kisoihin osallistumista, oli kyseessä sitten trampoliini, eritasonojapuut, pikaluistelu tai karate, niin harrastukseni loppui siihen. En ollut kilpailevaa sorttia, urheilin vain omaksi ilokseni. Mieluisampaa on kehittyä yhdessä. Opin toimimaan ryhmässä ja kannustamaan muita kehittymään.
Työelämässä on ollut aina mukava toimia erilaisten ja eritaustaisten ihmisten kanssa. Olen luonteeltani avoin ja arvostan samaa myös muissa. Tämä on ollut hyvä taito tiimeissä ja projekteissa. Minua on aina kiinnostanut miksi kukakin on joko valinnut tai tullut valituksi tiettyihin tehtäviin ja mikä siitä tekee heille merkityksellistä. Huomasin myös että asioita voi kyseenalaistaa, varsinkin silloin kun tarkoitus on parantaa lopputulosta. Yhdessä erilaisia ratkaisuja syntyy enemmän kuin yksin. Opin huomioimaan ihmisten vahvuuksia ja motivaatioita tehdä asioita eri tavoin.
Vastoinkäymisten kohdalla löysin itseni haavoittuvana ja hauraana. Näissä tilanteissa tunteet ryöpsähtivät harmaan hyökyaallon tavoin yli todellisuuden ja tuntui ettei pääse eteenpäin. Löysin itseni aina kuitenkin voittajana kun ymmärsin, että tunteet tulevat ja menevät jättäen jälkeensä entistä ehomman minän. Opin ymmärtämään itseäni kokonaisuutena ja sallimaan itsessäni elämän kaikki värit.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä jokainen päivä tuo uutta oivallusta siitä miten minusta on tullut minä. Edelleen olen valmis kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Autan ja tuen muita aina kun saan mahdollisuuden. Teen asioita, jotka ovat merkityksellisiä ja motivoivat minua. Valitsen usein haasteen itsestäänselvyyden sijaan. Autan kaikkia ystäviäni ja asiakkaitani tavoitteiden saavuttamisessa harppaamalla heidän kanssa yhdessä kuuhun. Joka päivä opin edelleen jotain uutta itsestäni.
Miten sinusta tuli sinä? Oletko jo harpannut kuuhun?
Vastaa