Loman tarkoitus on irrottautua töistä, ladata akkuja ja keskittyä johonkin muuhun kuin arkipäivän työtehtäviin. Tämä voi olla vaikeaa, jos työasiat pyörivät jatkuvasti mielessä. On myös erilaisia tapoja lomailla: jotkut tykkäävät ottaa loman osissa, joillekin on tärkeää että loma vietetään yhtenä kokonaisuutena. Molemmissa tavoissa on puolensa. Jos jaksottaa loman vuoden aikana useampaan ajankohtaan, pääsee irtautumaan arjesta useammin. Loman yhtenäinen viettäminen toimii hyvin pitkäkestoisena irtiottona.
Oli lomasi minkä pituinen tahansa, toivottavasti pääsit nauttimaan siitä sellaisena kuin se sinulle oli parhaaksi. Sanotaan että loman on hyvä olla riittävän pitkä, jotta työasioista pääsee irtautumaan. Riippuu työtehtävästä, miten nopeasti lomamoodin saa päälle. Usein käy niin, että ensimmäisen lomaviikon aikana työasiat nousevat mieleen. Sainko vastattua kaikkiin sähköposteihin, meneekö projekti eteenpäin poissa ollessani, onko asiakkaani kaivanneet minun apua jne. Kun osaat päästää irti ja luotat siihen, että et ole korvaamaton vaan hommat hoituu lomasi aikana saat lomastasi enemmän irti.
Viimeisellä lomaviikolla tulee usein mietittyä työhön palaamista, tulevia kokouksia ja projekteja. Mieli valmistelee sinua arjen kohtaamiseen.
Olen huomannut että lomalta palataan usealla eri tavalla:
”Potuttaa kuin pientä oravaa kävyttömässä metsässä”
Oletko jo ennen lomalle lähtöäsi ollut tyytymätön työhösi? Koetko että työsi ei anna sinulle riittävästi kehittymisen mahdollisuuksia? Oletko harkinnut uuden työpaikan etsimistä tai jopa uranvaihtoa? Ota asia esille oman esimiehesi kanssa ja kerro toiveistasi rohkeasti.
”Teini-angsti meininki EVVK”
Tuntuuko sinusta siltä että mikään töissä ei kiinnosta? Ovatko kaikki muutokset hankalia? Toivoisitko jotain muuta, mitä? Oletko miettinyt mitä hyvää työssäsi on, mistä innostut ja pääsetkö tekemään motivoivaa työtä? Selvitä ensin itsellesi millaiset tehtävät motivoivat sinua ja pyydä niissä enemmän vastuuta itsellesi. Motivoiva työ on paitsi mukavampaa, myös tuloksellisempaa.
”Sukellus tyyneen mereen”
Tuntuuko sinusta että mikään ei ole muuttunut? Samat tehtävät viikosta ja vuodesta toiseen? Työt hoidetaan aina samalla tavalla ja poikkeuksia ei sallita? Jokainen päivä tuntuu samanlaiselta? Mieti miten voit vaikuttaa omaan työrytmiisi. Jos tuntuu siltä että tavoitteesi ovat epäselvät, ota asia esiin kollegoiden ja esimiehesi kanssa. Priorisoi oma työsi ja keskity tärkeimpiin tehtäviin. Muista kertoa omat ajatuksesi siitä miten omaa ja tiimin työtä voisi muuttaa niin että siihen tulee lisää sujuvuutta.
”Duracell täydessä latauksessa”
Mitä kaikkea voisikaan tehdä, muuttaa, korjata, poistaa…? Vihdoinkin takaisin töissä ja lomalla kerätyt ideat ja uudistukset listattuna! Mitä kaikkea tällä virtamäärällä voikaan saada aikaan? Saatat itse olla niin innoissasi, että muut hengästyvät. Huomioi ympäristösi erilaiset ihmiset ja mieti, miten perustelet ideasi heille yksilöllisesti. Kuuntele heidän ideat, tartu niihin ja pyydä heiltä mielipiteitä toteutustavoista. Yhteistyössä saa paljon enemmän aikaan kuin yksin. Yksin tehty muutos koskee vain yhtä, aitoon uudistumiseen tarvitaan jokaisen panosta.
Loma on aina loma, vietitpä sen missä ja miten tahansa. Rentoutuminen ja irtautuminen on tärkeä osa aivojen ja kehon palautumista. Ja silloin kun työ tuntuu raskaalta, niin palaa muistoissasi loman huippuhetkiin. Siihen mikä tuntui hyvältä ja elämyksiin jotka koit. Sillä jaksaa seuraavaan lomaan.
Vastaa