Oletko törmännyt samaan ilmiöön myös työpaikalla?
Jokaisella meistä on omat toimenkuvaan liittyvät tehtävät hoidettavana. Osa niistä on mukavia tehdä ja osa on rutiinia joka välttämättä ei ole sitä kaikkein kivointa tekemistä. Mutta sekin on tehtävä.
Entäs sitten kun saat tehtäväksi jonkun homman joka kiinnostaa kuin kiviä?
Jahkailetko sen tekemistä ja yrität siirtää sitä mahdollisimman pitkään koska toimeen tarttuminen ei miellytä? Muut mukavammat asiat menevät edelle ja loppujen lopuksi deadline puskee päälle ja hoidat asian viime metreillä nopeasti vasurilla valmiiksi. Ja sitten harmittelet sitä, että et tehnyt sitä samantien vaan se on painanut mieltäsi jo pitkään. Kuitenkin se vei ajastasi vain hetken.
Asiat, jotka ovat mielestämme kiinnostavia menevät yleensä etusijalle ja tartumme niihin innolla. Syvennymme asiaan ja teemme parhaamme. Samalla innostamme myös muita tekemään parhaansa asian onnistumiseksi. Into tarttuu.
Aivan samalla tavalla kuin teinien kanssa, on myös työpaikalla tärkeää se, miten asia ilmaistaan ja mitä sekä miten tehtävästä kerrotaan.
Hyvä toimeksianto sisältää tehtävän kuvauksen – mikä on haluttu lopputulos. Jos jäädään vain tähän vaiheeseen kyseessä ei ole toimeksianto vaan käsky.
Hyvässä toimeksiannossa on mukana myös tavoitteen merkitys – miksi tämä on tärkeä ja mihin isompaan kokonaisuuteen se liittyy. Mitkä toimenpiteet auttavat kokonaisuuden onnistumista, ketkä ovat kokonaisuutta toteuttamassa ja miten yhteistyöstä voi hyötyä kaikki osapuolet.
Hyvä toimeksianto antaa tilaa sovittaa tekemisen itselle mielekkääksi, vapauden valita miten edetä ja tehdä ratkaisuja tavoitteen saavuttamiseksi.
Työyhteisössä harvoin kuulee ”Kiinnostaa kuin kiviä” –kommenttia ääneen lausuttuna. Sen huomaa yleensä hitaina katseina, pään painumisena, katseen välttelynä ja ehkä parhaiten siinä, että korvat sulkeutuvat. Henkilö voi jatkaa omia töitään ja huikata siinä välissä ”joo-joo, jätä siihen pöydän kulmalle tai laita sähköpostiin”.
Tunnistatko itsessäsi tai kollegoissasi kiviä?
Miten toimit jatkossa toisin?
Vastaa